keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Puupiirroksia.

Aktiivisesti tänne kirjoitelleena (köh köh), ajattelin vaihteeksi päivittää jotain... :)


Oon innostunu semmoisesta taidgrafiikan menetelmästä kuin puupiirros, jossa puulevylle kaiverretaan haluttu kuva, ja ne kohdat kaiverretaan auki, jotka haluaa vedoksessa näkyvän valkoisella, tai siis "paperin värinä".
Toi kaivertaminen on niin koukuttavaa hommaa että huhhuh. :D

 Tässä  valmiiksi kaiverrettu puupiirros-levy. Tää oli mun eka puupiirrostyö. Aiheena oli ottaa vähän vaikutteita jonkun taiteilijan työstä, tai tehdä oma versionsa jostain jo olemassaolevasta taideteoksesta. Tähänhän on sitten nuita Salvador Dalin valuvia kelloja vähän napattu.





                               Tässä valmiita vedoksia edellisen kuvan levystä.






 Tässä osittain kaiverrettua levyä. Tämä oli viime kevään työssäoppimisjaksoni näyttötyö, jonka aiheena oli tehdä triptyykki, eli kolmiosainen työ. Tämä on siis pöllö-triptyykkini keskimmäinen levy, ja kahdessa muussa on sitten pöllön siivet näkyvillä.
Vähän aikaa sai kyllä kaivertaa, levyt olivat nimittäin noin 50cm x 40cm kokoisia... :)






                                             Tässä valmis triptyykki paspiksissa.








 Tässä vielä tämmönen Feeniks-lintu, joka on tällä hetkellä vielä meneillään olevan grafiikan kurssin näyttötyö. Aihe oli "ajan kosketus" ja tekniikkana monivärinen puupiirros yhdellä laatalla, eli laatan kaiverrusta jatkettiin aina eri värien vedostamisien välillä. Tässä työssä on vedostettu vaaleamman keltaisella, tummemman keltaisella, punaisella ja viimeiseksi vielä mustalla.






torstai 21. helmikuuta 2013

Liebster haaste.


Mulle oli heitetty kommenttiboksiin tämmöstä haastetta, joten kokeillaanpas nyt sitten tehä. :)




Liebster Blog -palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

Kiertopalkinnon säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

Eli kiitti Kasu! :)

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

1 Taidetta ilman aivoja, toverini Elinan taidetta ilman aivoja, eiku... :)
2  Silimukointia, Piritan käsitöihin keskittyvä blogi.
3 Coffee freak, Jennyn taitavia tekeleitä!
4  Hankkuliini, Hankun myöskin lähinnä kädentaitoihin painottuva blogi.
5 Pikselikana, koulukaverini Paulan blogi.


3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
Osallistukaa ihmeessä, jos vain viitsitte, mutta mikään pakko ei tietenkään ole. :)

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä: 
Ystävät, maalaaminen / piirtäminen, hyvä kirja, hyvä musiikki, Pena-kisu.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin: 
Kahvia, musiikkia, nukkumista, nauramista, tai jonkin asteista hauskuutta, luovia taukoja.

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:
- J.K Rowlingin Harry Potter-kirjasarja. Koska <3

- Suzanne Collinsin Nälkäpeli kirjat. Jäin koukkuun heti ensi-istumalta ku aloin ekaa kirjaa lukeen.

- Mikä tahansa Torey Haydenin kirja. Ensimmäinen lukemani kirja häneltä tais olla Tiikerin Lapsi, ja tykkäsin siitä heti, joten sanotaan vaikka se. :) Sen jälkeen on tullutkin luettua lähes kaikki Haydenin kirjat. Tosi mielenkiintoisia, ja suurin osa kirjoista tositarinoita.

- John Verdonin Numeropeli. Melko jännä juu, ja piti otteessaan aika tiukasti!

- Ozzy Osbournen (ja Chris Ayersin) Minä, Ozzy. Koska kirja oli tosi mielenkiintonen ja hauska, ja varsinkin se kirjoitustyyli oli hauska. Tosin en tiiä kiinnostaako välttämättä niin montaa ihmistä, joita itse Ozzy ja hänen elämänsä ei kiinnosta. Suosittelen silti rohkeesti tutustumaan tähän kirjaan. :)

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaujalaa/-yhtyettä:
Hmm. Pakko sanoo pari, jotka on ollu mukana jostain ylä-asteiästä asti, ja iskee vieläki kovaa, eli Rammstein ja Stam1na. Sit täytyy sanoo nää, jotka aiheuttaa aina kylmiä väreitä: Ronnie James Dio, Kurt Cobain ja JP Leppäluoto.

Viisi lempiruokaasi:
Hmm. Mitään tiettyjä erityisiä lemppareita ei kai oo, mut kanaruuat, uuniperunat, tietyt keitot, esimerkiks pinaattikeitto on nam, jotkut pastaruuat, ja joku perus makaronilaatikko tietty! :D

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
Tässä mun realistinen lista: Muumilaakso, Tylypahka, Narnia, Suome Turkku, joku pieni autio saari. Turkuhan soveltuu täydellisesti tähän listaan. Hohoh :)

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Iloinen, malttamaton, innostuva, kai oon jossain määrin myös rauhallinen, ja oon mää oikeesti hei ihan kivaki...

Viisi asiaa, joista unelmoit:
Tasapuolisesti hyvästä ja onnellisesta elämästä, siitä että vois tehdä työkseen sitä, mistä oikeesti eniten tykkää, ois kiva pitää joskus joku oma ”taide”näyttely, oma ihana, vanhahko talo jossai luonnon helmassa, ja noh, joskus ois myös kiva hypätä laskuvarjolla tai lennähtää riippuliitimellä!

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:

  • Aina kannattaa yrittää, meni sit pieleen tai ei.
  • Tee asioita, joista oikeesti itse tuut onnelliseksi.
  • Pala suklaata voi oikeesti helpottaa masentavassa tilanteessa.
  • Unelmoi, mutta muista myös elää.
  • Älä ota elämää liian vakavasti. Naura, ja opettele nauramaan myös itsellesi.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Sotkettaan ölijyvärreillä!







Öljyvärimaalaus. Koulutyö, jonka tein tänään. Olinpa reipas, hah!
Tekniikkana oli "poispyyhkiminen", eli taulupohjalle laitetun ohuen pohjavärin päälle vedettiin samalla värillä ihan koko alueelle tumma, paksu kerros. (Siis ohuen pohjavärin ensin hieman kuivuttua, heh ) Sitten kuvan valokohtia aletaan pyyhkimään auki esimerkiks kangasrätillä, talouspaperilla tai kuivalla siveltimellä, ja pikkuhiljaa kuva alkaakin sit muodostua. Ite käytin tässä pyyhkimiseen lähinnä kangasrättejä.
Vaikken hallitse öljyvärejä, ja musta on viime aikoina tuntunu, etten hallitse mitään maalaamista hitto vie ollenkaan, niin pakko myöntää, että tästä tekniikasta kyllä tykkäsin! :D


Kuva otettu puhelimella, joten laatu on sen mukainen!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pukupuu



   
                                                                        Akryylimaalaus.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Sitä, tätä, ja vähän tuota.




                                            Asetelma hiilellä ja kuivapastelliliiduilla. Koulutyö.





                                  Työ pesutekniikalla, käytetty akryylivärejä ja mustetta. Koulutyö.





                     Taidehistoria-kurssin tehtävänä oli joskus tehdä muistiinpanoille kansi käyttäen lähtökohtana jonkin taiteilijan työtä. Akvarelleilla tehty versio Hugo Simbergin Kuoleman Puutarhasta.




                           Tämäkin on koulutyö, jossa piti tehdä myös vähän muunneltu versio jonkin taiteilijan työstä. Lähtökohtana oli tuo Akseli Gallen-Kallelan Poika ja varis. Oma versio tehty akvarelleilla.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Pöllön monet kasvot.


Kyllä mää joskus teen jotain muutakin kuin pöllöjä. Ihan oikeesti!



                                                                         Akryylipöllö.




                                                                 Vesivärimustepöllö.





                                                               Vesiväriguassipöllö. Koulutyö.
                          Aiemmin tehty maalaus jostain esineestä piti liittää toiseen työhön, ehkä erikoiseenkin ympäristöön niin, ettei katsoja helposti huomaa, että jokin osio on jälkeenpäin kuvaan liimattu. Tässä se on toi mun pyörän avain hihihi.




                                                      Akryylipöllö. Koulutyö. Piti maalata tollanen kivi. Ton kiven toiselle puolen maalasin erivärisen pöllön, mutta siitä ei oo nyt kuvaa.



torstai 20. syyskuuta 2012

Pöllösieppari.


Pitkästä aikaa sain tehtyäkin jotain. :D






Hmmmm, kun yhdet vesivärit eivät riitä... :)